Oman kokemuksen etäännytys

Tätä voisin jatkaa loputtomiin. Kaikkien kokemuksista löytyy myös ennennäkemättömiä ja samalla sekaisen oloisia tunteita. Näin kävi myös vanhalle ystävälleni. Hän kuuli setänsä menehtyneen syöpään, eikä osannut mitenkään reagoida tähän tietoon, koska he eivät olleet nähneet toisiaan moneen vuoteen. Juhalle soitettiin ja kerrottiin lepoon laskemisesta ja muistotilaisuudesta. Juha otti asian hyvin vastaan, eikä häntä asain rauhattomuus ja synkkyys lannistanut.

Musta kuosi imi lähes tulkoon kaiken viimeisenkin valon mitä huonokelisenä syystalvena oli. Matka taittui nopeasti autolla, eikä vieläkään Juha tuntenut minkäänlaista ikävää. Hän nousi autosta ylös ja samalla tarttui se T-luu pihvin kokoinen pala kurkkuun. Hiljaisuus ja värjöttävä ilmapiiri hautausmaalla antoi osviittaa tulevasta. Juha ei ei nähnyt ympärillä mitään mitään muuta, kuin surua ja kaipausta.

Seremonia alkoi siitä, kun kanttori aloitti soittamisen synkällä virrellä. Juhan silmät vetistyivät. Tyynestä tulikin yht' äkkiä myrsky. Papin puheen aikainen niiskutus ympäri kappelia toi kammottavan ja kuolettavan fiiliksen. Juhan suusta tuli hiljainen mietelause: "Miten joku jota ei koskaan ajattele, voi saada lähtiessään aikaiseksi tällaisen olotilan?"

Henkilöhahmo

"Miksi tämän elämän pitäisi olla niin idiootti-varmaa ja kaiken pitäisi sujua täydellisesti?"
Minua ottaa päähän kaikki stereotypiat hyvästä ja mahtavasta elämästä. Miksi istun tällä tuolilla ja suunnittelen oman kuolettavan ohjelmanumeroni kulkua. Tämän oman elämän johtavassa asemassa oleminen on yhtä stressaavaa, kuin yrityksen toimitusjohtajana olo jonkun muun elämässä. Miksi juoda tätä verenpunaista punaviiniä, kun samaan aikaan mielessä välähtelee kuvia viimeisestä voitelusta.

Ajattelen herkeämättä keinoa, jolla pääsisi parempaan olotilaan ja parempaan huomiseen. Ei tämä humalahakuisesti nautittu halpa punaviini ainakaan paranna sitä mielentilaa, joka on jo syntyjään läpeensä synkkä. Kaikkea on tullut kokeiltua, eikä niistä saa muuta, kuin päänsä sekaisin. Lääkkeitä ja viinaa voisi tuntua helpolta ratkaisulta, mutta todellisuudessa siitä voi vielä joutua heräämään. Käsieni suonet pullistelevat iloisesti ja kutsuvasti, mutta sekin on jo elokuvissa nähty, kuinka epävarma keino se on. Asun seitsemännessä kerroksessa, eika parvekkeellani ole korkeaa kaidetta. Hyppy tuntemattomaan olisi erilainen ratkaisu. Mielessäni taas kehittelen kauhukuvia järkyttyneistä ihmisistä, pienen punaisen lammikon vieressä, jonka päältä on neliraajahalvauksen saanut tuntematon miespuolinen henkilö kannettu punavalkoiseen autoon, jonka katolla vilkkuu siniset valot.

Suunnitteluni on jo päässyt siihen vaiheeseen, että voisin kirjoittaa vaikka kirjan siitä mikä on hyvä, helppo ja mielekäs tapa lähteä uudelle matkalle. Totuus on se mitä haluan sen olevan. En ole nähnyt eläviä olentoja yli kolmeen viikkoon. Eihän niitä tietenkään näe kolmen seinän sisältä, vaikka neljäntenä seinänä koreilee parveke. Ajatukseni juoksu hapuilee malttamattomana alakerrassani sijaitsevaan eräliikkeeseen. "Miksen jäänyt armeijaan töihin, niin olisi kaikki valta omassa vyökotelossa, josta sen saisi nopeasti muutettua oman käden oikeudeksi."

Olen jo päätökseni tehnyt, en jaksa enää odottaa. Valutin kylpyammeeni täyteen vettä. Päätin kokeilla sekalaista teorioiden summaa. Otin äsken neljä unilääkettä, jotta nukkuminen sujuisi sulavasti ilman keskeytyksiä ja herääminen tapahtuisi täydellisen erilaisessa maailmassa.
Hyvää yötä ja parempaa huomista.

Vaihto

Syvyys,

kaiku vaihtaa muotoa,

kuin valo puskisi,
läpi pimeän katteen.

Ei enää kauan,
pian on kaikki pimeys,
muuttunut kirkkaudeksi,

Liike hidastuu äärimmäisyyksiin,
mittarin värähtely hiipuu,
välimatka painaa,
kun paine tasautuu.

Seisaus,
ei liikettä.

Matka on kuljettu

Miten minusta tuli tällainen kirjoittaja

Vuonna 1985, tammikuun aikoihin availin silmiäni tähän maailmaan ja siitä asti olen ottanut vaikutteita ympäristöstäni. Neljännen ikävuoden tavoitettuani, alkoi ensimmäisten kirjainten harjoittelu. Elämäni kulkiessa eteenpäin, alkoi seitsemän vuotiaana tulla tupsahtaa, jos jonkinmoisia kirjoitelmia, tietysti suurella virhemäärällä ja sangen suurella tylsyydellä varustettuna. Ala-aste oli taputtelua ja ylä-asteella jo piti oppia tuottamaan sanallisesti ja muodollisesti pätevää tekstiä, no arvaa vaan, että onnistuinko. Eikä se kirjoittamisen lahjakkuus vielä lukiossakaan oikein tullut esiin ja vieläkin samalla linjalla kuljetaan. Niinpä toivoisinkin, että täällä korkeakoulun lähtökuopissa olisi oppinut jonkinmoista kielenhallintaa, näiden pitkien esseiden ja muiden kirjotelmien lomassa. Kuten tässä kirjoittamassani tekstissä, kai huomaatte, ettei se vieläkään suju kovin vahvasti. Tällainen luovempi kirjoittaminen on toiminut minun kohdallani huomattavasti paremmin, kun tuo "pakkopullamainen" jyystö. Normaali kirjoittaminen on minulle, kuin leikkaisi juustoa tylsällä höylällä.