Nyt ryppyisten ja roikkunahkaisten ihmisten kasvot välähtelevät lähikuvina Juhan silmissä. Urkujen johtamat virret kuulostavat taukoamatta keskitysleirin porttien sisältä kaikuvilta avunhuudoilta, kun kidutuskammioissa pyövelit heilauttelevat valossa kiiltäviä metallisia työkalujaan. Ruumiista kulkeutuva mädäntynyt suolikaasun omainen haju täyttää koko kolkon kappelin. Juhaa oksettaa, kun hän miettii rottien järsimää ruumista arkussa, jota hän joutuu kantamaan raihnaisten puolituntemattomien ihmisten kanssa. Näistä vanhoista kanssaeläjistä näkee, haistaa ja lievästi jo maistaa tulevan kuoleman kolkuttelun.
Vanhaa, kulunutta puista arkkua kantaessaan, hikiset kuolinkääreitä muistuttavat olkahihnat alkavat painaa Juhan olkapäillä. Sydämen syke kuuluu vanhusten suonikohjujen läpi, kiivaana kuoleman rumpujen soitantana. Ruumis painaa ja arkku alkaa tuntua lautalta, jota kuusi Kuolemaa soutaa lauttureina yli virran. Vinkuvat kärryt jätettiin tarkoituksella jo kappelin autioituneeseen ja pimeään eteiseen. Mädäntynyt haju on pistävämpi, kuin ennen. Kuolleiden kaartin laskiessa ruumista liinat painavat ja kuvainnollisesti ruoskivat Juhan olkapäätä vereslihalle. Mustiin huntuihin somistautuneet naiset näyttävät lautturin julmilta kätyreiltä, joiden silmistä valuu kyyneleitä, jotka näyttää tumman pitsin läpi perkeleen punaisilta verivanoilta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti